maanantai 23. maaliskuuta 2015

Lisää treeniä:)

Olimme siis jälleen takkulassa maneesia käyttämässä, mutta tälläkertaa mut vain haettiin trailerinkanssa koulusta ja sitten suuntasimme kohti takkulaa.:) Tallilla laitettiin poni reippaasti kuntoon, että päästäisiin reippaasti lämmittämään ponia. Tunnilla keskityttiin lähinnä puomejen avulla ns.ohjaamiseen ( en oikeen osaa muilla sanoilla  kuvailla niitä harjoituksia ) , mutta siis ponilla oli ensin pieniä ongelmia vauhdinkanssa, kun se vain olisi halunnut mennä toosi kovaa puomeille ja mennä niitä miten sattuu XD sen tehtävän jälkeen poni oli kyllä ihan hyvä ja kuuliainen loppu tunnin:) Tänään tehtyjä puomi harjoituksia oli mm. Sellaisia, että pitkällä sivulla oli kolme puomia ja ensimmäisen puomin yli mentiin ihan normaalisti ja keskimmäinen puomi ikäänkuin kierrettiin väistöillä ( eli ensin väistettiin keskemmälle ja sitten takaisin uralle) ja sitten kolmas puomi mentiin ihan normaalisti taas:) siinä poni oli ihan super hyvä! Ja tehtävä missä Netta ei oikein tahtonut keskittyä oli sellainen, että susu oli laittanut molempiin päätyihin neljä puomia niin, että ne osoittivat kaikki " omiin pää ilmansuuntiin"( pohjoinen, itä , etelä, länsi jne.) sittenpitkillä sivuilla oli jälleen ne kolme puomia mutta tälläkertaa ne laukattiin mahdollisimman rauhallista laukkaa, tuossa kyseisessä ympyrässä taas laukattiin mahdollisimman isoa ympyrää ja niin että mentäisiin puomin ulko reunan läheltä, mutta Netta vain paineli menemään ja välillä oli ponilla vaikeuksia pysyä pystyssä kun puomi vähän väliä jäi jalan alle ja pyörähti! Mulla meinasi kyllä palaa siinä vaiheessa piuhat kun ei yksikään ympyrä täyttänyt näistä kriteereistä yhtäkään!!! Mutta aina ei onnistu vaikka mikä olisi ja se on kyllä minulle ihan päivän selvä asia:) kuvia ei tällä kertaa ole koska äiti ei ottanut mun järkkäriä mukaan ja puhelimella ei saanut ollenkaan sellaisia kuvia mistä saisi jotain selvää :P MUTTA KYLLÄ MÄ OLEN NIIIN TYYTYVÄINEN NÄIHIN KAHTEEN PÄIVÄÄN ETTÄ HUH!:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti